Paras vastaus
Okei. Oletan, että olet lukenut koko näytelmän tai aiot lukea sen pian. Nämä Macbethin sanat toistavat noitien tunteita ”sanat – reilu on väärä ja väärä on oikeudenmukainen. Noitien loitsu asettaa näytelmän sävyn, joka on pettäminen ja Macbethin kaatuminen jaloista komentajasta, joka on täynnä inhimillisiä hyveitä, ahneeseen kuninkaaseen, joka on sokaissut kunnianhimoa ja lyhytnäköisyyttä. Fair viittaa Macbethiin komentajana, joka on rohkea, inhimillinen, uskollinen ja nöyrä. Foul viittaa pahempaan osaansa. Reilu on väärä ja väärä on reilua, mikä tarkoittaa, että hyvien ja huonojen välillä on päällekkäisyyksiä, mikä on näytelmän ydin.
Kirjaimellisesti sanat niin reilut ja väärät päivät, joita en ole nähnyt, tarkoittavat, että päivä on sekä hyvä että huono. Hyvä, koska he voittivat taistelun ja huonot, koska sää on huono ja ilmassa on tuhoa, aavemaisuutta ja pahaa.
Lopuksi, tämä lause tiivistää koko Se asettaa sävyn ja antaa vihjeen siitä, mitä yleisölle tapahtuu. Se on elintärkeää, koska päivä muuttaa kaiken ja muokkaa näytelmää.
Toivon, että ymmärrät tämän. Voit pingata vapaasti minä, jos haluat tietää enemmän Macbethistä tai jos sinulla on kysyttävää siitä. Olen tehnyt sen perusteellisesti ja rakastan näytelmää. Nautin mielelläni siitä.
Kiitos lukemisesta ja jatka hymyilemistä!: D
Vastaa
Hän kommentoi säätä ”sumua” ja ilahduttaa verilöylyä. Koordinoiva pronomini ”ja” kohdistaa ”väärän” ja ”oikeudenmukaisen” – ja Macbethin aloittaen ”väärin” paljastaa mielessään ensimmäisen kuvan. Macbeth on ”verinen”, teloittaja. Hän jakoi kaverin avoimen nivusesta suu ja työnsi päänsä kepille kepille, eikä hän edes vaivautunut lainkaan menemään toiselle kierrokselle. Vaikka kuningas on järkyttynyt ja kysyy ”Dismay”, eikö tämä / Meidän kapteenimme, Macbeth ja Banquo? ”Kersantti jopa vitsailee siitä, kuinka tappaminen on Macbethin luonnetta:” Kuten varpunan kotkat tai jäniksen leijona ”(kuten varpuset järkyttävät) kotkat tai jänikset shokkileijonat).
Dramaattinen ironia on myös se, että yleisö tietää, että hän putoaa – tietysti näytelmän otsikosta, mutta myös ”En ole nähnyt” -standardista. ennakoiva kieli, jota käytetään edelleen kauhuelokuvissa nykyäänkin – sitomalla väärä ja oikeudenmukainen ”minuun”, sankari näkee ulkoisen luonteen, mutta ei sisäistä korruptiota – tai vielä parempaa -, jonka hän luulee näkevän korruptiota, mutta ei, luo dramaattinen ironia ironiasta ”En ole nähnyt” – ja niin se vain löi minua – hän ”alkaa” tehdä varmuuden kaksinkertaiseksi ”. Joten hänen ensimmäiset sanansa ja sokeutensa niiden merkitykseen paljastavat hänen luonteensa.