Paras vastaus
Vuonna 793 kristitty pappi ja tutkija Alcuin kirjoitti kirjeellä kuningas Æthelredille, jossa hän valitti parhaimmillaan näillä lapsilla -tänä päivänä heidän hauskojen muotiensa kanssa päästä pois nurmikkomuotini: ”Katsokaa kampaustasi, kuinka olet halunnut muistuttaa pakanoita partaasi ja hiustasi. Etkö pelkää niitä, joiden kampauksen halusit? ” Alcuinilla ei ole selvää tarkalleen, mitä tämä mahtava kampaus oli, mutta kaksi vuosisataa myöhemmin tutkija Ælfric valitti, että englantilaiset olivat omaksumassa tanskalaista muotoa ”paljaat niskat ja sokeutuneet silmät” – luultavasti pitkät otsat, mutta lyhyet hiukset takana, kuten Lourdes Trammell on jo todennut. (Lähde: Roberta Frank, ”Terminally Hip and Incredously Cool”, saatavana täältä valitettavasti paywallin takaa: Terminally Hip and Incredously Cool: Carol, Vikings ja Anglo-Skandinavian England ).
Soren Larsen lainasi jo Wallingfordin Johnin väitettä, jonka mukaan viikingit viettelivät englantilaisia naisia, koska he uivat, kampasivat hiuksiaan ja pukeutuivat hyvin. Kampaukset, jotka on yleensä valmistettu sarvesta, sarvesta tai luusta, ovat hyvin yleinen esine Viking-aikakauden paikoissa, mikä vahvistaa kokonaiskuvan siitä, että hiukset pidettiin siistinä. Tässä on yksi hieno viikinkiaikakammio, jota pidetään kantolaukussa, Tuna, Ruotsi Alsike, Ruotsin historiamuseon ( Visa föremål | Sök i samlingarna | Historiska museet ):
Olen jo kirjoittanut Viking-aikakauden partoista, ja niitä koskevat perustiedot koskevat päähius samoin; hiukset yleensä kammattiin, leikattiin ja muotoiltiin siististi. (Ben Wagonerin vastaus kysymykseen Miksi viikinkit antoivat partansa kasvaa?) Mainitsin kuuluisan veistetyn kaviot Sigtunasta, Ruotsista, esimerkiksi muotokuvan miehestä, jolla on siistit viikset, parta ja hiukset putoavat takaisin jonkinlaiseen käpristy hänen niskassaan:
Islannin lähteissä on myös muutama kuvaus miesten hiuksista. Rígsþula 15 mainitsee, että Afilla (”isoisä”), vapaiden maanviljelijöiden luokan myyttisellä esi-isällä, oli hiusneula otsaansa. Laxdæla -saagassa 63 mainitaan, että nuorella Bolli Bollasonilla oli vaaleat hiukset, jotka putosivat aalloissa hartioihinsa, mutta edessä hänen hiuksensa leikattiin kulmakarvojen korkeudelle. Skarp-Heðinnin kuvataan Althingin hiukset kammattiin taaksepäin ja pidettiin paikoillaan silkkipanta ( Njáls saga 120). Joten tyylit vaihtelivat paikasta toiseen, minkä vuoksi lähteet ovat joskus ristiriitaisia toisiaan — Bolli Bollasonilla on täsmälleen päinvastainen ”paljaalla kaulalla ja sokeilla silmillä”. Mutta yleinen kuva näyttää siltä, että hiukset muotoiltiin kuinka hyvin, ne kampaettiin, pestiin ja pidettiin mahdollisimman siistinä. Viikingit -esityksessä nähdyt kampaukset näyttävät hieman outoilta, mutta en tiedä todisteita, jotka olisivat todella ristiriidassa niiden kanssa.
Poikkeuksia olivat silloin, kun joku saattoi antaa lupauksen leikkaamasta tai kampaamasta hiuksiaan, ennen kuin hän oli saanut aikaan suurenmoisen saavutuksen, kuten Haraldr, joka ei katkaissut tai kampaamasta hiuksiaan kymmenen vuoden ajan, kunnes hän oli lopulta alistanut koko Norjan hänen sääntöjään. Tehtyään sen hän lopulta leikkasi hiuksensa ja siirtyi Haraldr lúfa (”hiukset”) -haraldriksi hárfagri (”vaaleat hiukset”; ”kauniit hiukset”). Tällaiset valat on dokumentoitu jo Rooman aikoihin.
PS: Olen kirjoittanut miehistä täällä, mutta entä naiset? Saagoissa kuvataan usein kauniita naisia pitkillä, rehevillä, juoksevilla hiuksilla: Helga Messuilla oli niin pitkät ja paksut kultaiset hiukset, että se saattoi peittää hänet kokonaan ( Gunnlaugs-saaga 4). Hallgerðr, Hlidarendin Gunnarin vaimo, oli vyötärön pituiset hiukset, kun hän oli tyttö; kun hän on kasvanut, hän voi myös kietoa sen kokonaan itsensä ympärille ( Njáls saaga 1, 9). Islannin lakikoodissa Grágás naiselle hiusten lyhentäminen aiheutti vähemmän lainvastaisuutta. Ja monet ”valkyyri” -hahmot, joita käytetään riipuksina, naisia kuvaavat kaiverrukset, ja viikinkiä edeltävät kultalevyt, nimeltään guldgubber , kaikki kuvaavat naisia tai ehkä jumalattaria tai valkyries, pitkät hiukset takana solmuina ja roikkuvat vapaasti. Tämän kaltainen, myös Ruotsin historiamuseon ( Visa föremål | Sök i samlingarna | Historiska museet ) kohteliaisuus:
vastaus
Vikings: Hair Design Video – Vikings – HISTORY.com Nämä kaksi kuvaa antavat tyypillisen ajelun viikinki-kampauksen, mutta sykkivät ( vankeja, orjia). Sieppattuina keltit ajoivat myös pasteen.Video on sarjan ”Vikings” hiussuunnittelijalta, joten näet joitain televisioon tehtyjä valmistettuja tyylejä. Corcoran mainitsee kolme asiaa, jotka pitivät paikkansa viikinkikarvoista. Yksi, heillä oli täitä, joten hiuksiin osallistui ahkerasti. Kaksi, heidän kypäränsä sopivat hyvin yhteen, joten parranajo olisi ollut käytännöllistä. Kolmanneksi viikingit jättivät otsatukkaan pitkät, tyypillisesti molemmissa tapauksissa. Tarvittaessa he vetivät otsat takaisin tai punosivat hiukset maissiriveihin tai muihin monimutkaiset punokset, kuten näet kuvassa 2. Pitkät punotut sivulukot olivat myös paljon yleisempiä germaanisten heimojen keskuudessa.Punottu parta oli kuitenkin nähtävissä myös piktien keskuudessa. Joten parta valkaistiin lipeällä sahramin tai harmaaksi. , myös värjätty punaisena ja sinisenä ja punottu usein tasaiseksi. Kypärässä oli ketjugorget. Jos parta ei punottu, se juuttuisi linkkeihin. Lähitaistelu tarkoitti, että pitkät punokset takana tai pitkä parta olisi tullut vastuu. Todennäköisesti hiukset tehtiin yksi tapa kotona ja toisin kaupankäynnissä tai ”a-viking” (ratsastus). Sanottiin, että berserkerit jättivät partansa pitkiksi ja punokset ripustivat vastustajien pilkkaamiseksi. Tarpeeksi lähelle yhtä näistä kavereista parta vetää ja selviytyä se olisi ollut vallankaappaus. Yksi mainituista sodan pokaaleista oli raivokkaan (sanottu sotivien goottilaisten heimojen keskuudessa) leikatut punokset, jotka eivät ole perusteltuja, mutta erittäin todennäköisiä.