Paras vastaus
Kidakenttäteoriassa keskimetalliatomin (CMA) oletetaan olevan positiivisen varauksen piste, johon lähestyy -ve-pistevarauksia, joita kutsutaan ligandeiksi.
Siten vuorovaikutus ligandien ja CMA: n välillä on luonteeltaan puhtaasti ionista eikä orbitaalilla ole päällekkäisyyksiä mustavalkoisten ligandien ja CMA: n kanssa.
Uloin de ^ {-} CMA: n kasvojen hylkimisestä tulevista ligandeista.
CMA: n D-kiertoradalla on yhtä suuret energiat eristetyissä olosuhteissa ja niitä kutsutaan degenraatin orbitaaleiksi.
Kun pallomainen symmetrinen ligandikenttä on kuvattuna CMA: n ympärillä, kaikki d kiertoradat siirtyvät korkeammalle energiatasolle, mutta pysyvät silti degeneroituneina (samojen ligandien aiheuttaman karkotuksen vuoksi).
Komplekseissa ligandikenttä ei kuitenkaan ole pallomaisesti symmertrinen . Joten kun ligandit lähestyvät CMA: ta komplekseissa, d-orbitaalin rappeutuminen saavuttaa korkeamman energiatason (suuremman karkotuksen vuoksi), kun taas jotkut saavuttavat alemman energiatason.
Oktaedraalisissa komplekseissa CMA: n oletetaan olevan alkuperää, jossa 6 ligandia lähestyy sitä + x, -x, + y, -y, + z, -z suunnista.
Siten CMA: n aksiaaliset d-orbitaalit saavuttavat korkeamman energiatason, kun ei CMA: n aksiaaliset d-orbitaalit saavuttavat matalamman energiatason.
Siten CMA: n d-orbitaali jakautuu kahteen eri energiatasoon
- t\_ {2} g kiertorata → d\_ {xy}, d\_ {yz}, d\_ {xz}
- esim. kiertorata → d \_ {(x ^ 2) – (y ^ 2)}, d \_ {(z ^ 2)}
Tätä ilmiötä kutsutaan kristallikentän jakautumiseksi.
Oktaedrisissa esim. kiertoradoilla on suurempi energia ja t\_ {2} g: lla on pienempi
missä kuten tetraedraalilla esim. on pienempi energia ja t\_ {2} g: llä on suurempi
neliömäisessä tasossa energiataso kulkee näin (ylhäältä alaspäin laskeva järjestys) →
- d \_ {( x ^ 2) – (y ^ 2)}
- d\_ {xy}
- d \_ {(z ^ 2)}
- d\_ {yz} = d\_ {xz}
Toivottavasti tämä auttaa….
Vastaa
Kuvittelin päällekkäisyydellä, että puhuvat elektronin suojauksesta muilla elektroneilla. Usein on kätevää kuvata kiertoratoja kiertoradan energiakaaviossa, kuten alla näkyy.
Kun atomi sisältää vain yhden elektronin, sen kiertoradan energiat riippuvat vain periaatteellisista kvanttiluvuista: 2 s: n kiertorata olisi rappeutunut 2p kiertoradalla. Tämä rappeutuminen on kuitenkin rikki, kun atomissa on enemmän kuin yksi elektroni. Tämä johtuu siitä, että kaikki elektronit suojaavat houkuttelevan ydinvoiman, jonka elektronit kokevat. s-orbitaalit ovat yleensä lähempänä ydintä kuin p-orbitaalit, eivätkä saa niin paljon suojaa, ja siksi niiden energia on matalampi. Tätä rappeumien hajoamisprosessia kuoressa kutsutaan halkaisuksi. Yleensä s-orbitaalit ovat pienimmät energia, jota seuraa p-orbitaalit, d-orbitaalit ja niin edelleen.
Kuori on sidottu tiukemmin ytimeen elektronien ja nukleonien välisellä Coulomb-voimalla kuin kuori kaksi. Mitä kauemmas ytimestä, mitä heikompi houkutteleva voima. Kaikki kuoressa olevissa kahdessa sitoutuu tiukemmin kuin kuori kolme. Kiertoradan muodosta huolimatta jokainen kuori kuuluu yhdelle energiatasolle ja kunkin kuoren etäisyys ytimeen kuvaa kuoren Coulomb-voimaa. Koska tämä ei ole intuitiivinen, kun otetaan huomioon kiertoradojen muoto, jotkut fyysikot katsovat kiertoradat matemaattisiksi rakenteiksi, kun taas toiset odottavat löytävänsä orbitaalien muodot luonnosta.